Vesi on Mandille ja Aadalle maailman tärkein juttu heti ruuan jälkeen. Mandi on piristynyt talven jäljiltä ihan eri koiraksi kun on päässyt säännöllisesti mökillä uimaan. Molemmilla on oma tyylinsä mennä veteen, Mandi solahtaa hylkeen lailla ja Aada hyppää valtavalla loikalla niin, että painuu hetkeksi kokonaan veden alle (eikä ole moksiskaan vaan jatkaa normaalisti uintia). Olen heitellyt dameja järveen ja Mandi suorastaan rakastaa hakea niitä. Aadakin hakee mutta kyllästyy hommaan nopeammin, Mandi ei kyllästyisi ikinä. Kesän alussa lopetin dami hommat siihen, että annoin viimeisellä kerralla Mandille raksun. Ja sitten kävikin niin, että ensimmäisen kerran elämässään Mandi kieltäytyi raksusta! Se käänsi päänsä ja katseensa tiivisti damiin ja katse oli niin toiveikas, että pakkohan se vielä oli nakella.

Eilen sattui myös hauska juttu. Käytin koiria metsälenkillä ja Mandi löysi sieltä joitakin luita. Toi ne autoon ja mökillä Aada varasti ne ja kuljetti niitä mukanaan. Järveenkin piti mennä luu suussa ja sinnehän se sitten tipahti. Aada oli ihan ihmeissään, kokeili tassullaan kuoputtaa luuta ja muutaman kerran laittoi kuonoaan veteen muttei saanut luusta kiinni. Sen verran syvällä oli. Iskän kanssa seurattiin rannalta ongelmanratkaisua ja meitä nauratti kovasti. Sitten olikin aplodien aika kun Aada työnsi päänsä kokonaan veden alle ja nappasi luun itselleen! Se ihan oikeasti osaa sukeltaa! On nuo koirat kyllä ihan uskomattomia vesiepeleitä.

Vesipelastustakin ollaan taas aloiteltu Mandin kanssa. Vuoden tauko välissä mutta eipä se näyttänyt häiritsevän Mandia lainkaan. Veneen haki tottuneesti ja mahtavalla innolla.

Rantaan kun pääsi niin kääntyi vielä takaisin, ei olisi millään halunnut lopettaa kivaa hommaa. Mutta vaikeatahan se on kuivalla maalla vetää venettä. Ihana kun toinen on niin tohkeissaan!