Aadan näyttelydebyytti oli Labradorien erikoisnäyttelyssä Oulussa 11.9, Mandikin oli mukana tukemassa henkisesti. Aadan "baby"kehässä (5-7kk) oli 8 koiraa ja Aada tuli kolmanneksi ja sai vielä kunniapalkinnonkin! Tuomarina oli Siv Sando Norjasta, arvostelu meni näin:

"Well balanced. Feminine. Well shaped head. Nice expression. Lovely coat. A bit low tailset. Well developed body for her age. Moves very well from the side, a bit narrow behind. Lovely temperament."

Mandin vuoro tuli ja tuomarina oli Zoltan Kiss Unkarista. Tuomari kysyi minulta rakastanko koiraani. Vastasin tietysti, että tottakai ja siihen hän tuumasi, että se näkyy kyllä.. Mandi oli siis liian pullea. Selitin siinä, että kun se on saanut pennutkin jne ja vastaus oli, että anna vaan vähemmän ruokaa. Painonhallinta ei ole Mandin ongelma vaan minun. Ja tottahan se onkin! Eipä siinä voinut vastustella. Arvostelussa luki näin: (EH)

"Very nice quality 4 years old bitch. Sweet head, nice expression. Very strong neck, good front and nice ribcage. A bit weak topline, nice balanced bitch with supercoat and tail. Typical labrador tail, moves well. She has too much weight on her, spoil her quality."

Ostin näyttelystä kaksi arpaa, yhden kummallekin koiralle. Toisella arvalla voitettiin sieniveitsi ja päätin, että se oli Mandin arpa (lohdutuksena). Toisaalta Aada on se meidän perheen sienestäjä, että pitää vielä miettiä kuitenkin. Mutta reissu oli oikein mukava. Marcus oli kuskina ja minä sain keskittyä kokonaan näyttelyhuumaan. Kiitos hyvälle kuskille!

24.9 oli Kajaanissa match-show ja sinnehän piti tietty mennä! Aadan bestis Ykä oli mukana ja heidän perheestä Sinna tyttö meni minuutin varoajalla Mandin kanssa junior handleriin! Kokemus oli molemmille uusi ja hitsi, että oltiin ylpeitä heistä. Tulivat toiseksi!

Aada sai ensin sinistä tai punaista nauhaa tarkoittavan nauhan(väri oli kuitenkin keltainen), en edes muista miten se meni, mutta hienosti toinen esiintyi. En tajua näitä match shown kommervenkkejä mutta lopulta Aada oli paras pentu ja päästiin loppukehään. Aada oli BIS4 eli koko näyttelyn neljänneksi paras koira!!

Tässä voittoisa pentumme lukuisine palkintoineen, sai pokaaleita ja ruusukkeita ja piknik-peiton ja repun! (kuvat otti Timo)

Ruusuketta oli kiva maistella.

Eikä tässä vielä kaikki. Isänpäiväviikonloppuna lähdimme Kouvolan näyttelyyn. Nappasin Iskän matkaan mukaan, koska eihän isänpäivää voi viettää ilman Isää! Yötä olimme Heidin luona Lahdessa. Ensimmäisen minuutin aikana Heidin kotona Aada ehti tipauttaa kuonolla lasin pöydältä (meni rikki) ja viiden minuutin sisään se ehti löytää Artun huoneeseen kätketyn dippijämäpurkin, syödä sisällön ja leikkiä purkilla. Hetken ajattelin, että mitähän tästä tulee. Ihan kauhea härdelli heti alusta! Timonkin sain houkuteltua Lahteen kylään ja lähdettiin sitten käyttämään koiria koirapuistossa, siellä saivat sitten kunnolla purkaa matkan aikana kertyneitä energiavaroja. Mandin vanhat kamut Anna ja Satukin tulivat koiria moikkaamaan ja kaikilla oli kivaa! Anna sanoi Mandille "kulta pieni" ja Satu korjasi, että eikun "kulta suuri". Aada sai lempinimen Juippi.

Itse näyttely oli Vekarajärvellä, varuskunta-alueella. Suuren labbismäärän (72) vuoksi pennuilla ja isommilla oli eri tuomarit. Tämän takia piti odottaa muutama tunti pentujen arvostelun jälkeen ennenkuin urokset edes aloittivat. Kylmäkin siellä hallissa tuli. Mutta kannatti odottaa, näyttelyssä oli niin kivaa olla ja tuloksetkin hymyilyttävät.

Aada, tuomari Jouko Leiviskä:

"Ikäisekseen hyvärunkoinen, hyvä kaula, hyvä ylälinja. Ikäisekseen hyvä luusto, kaunis pää ja ilme. Erinomainen turkinlaatu, eturaajat voisivat olla suoremmat. Hyvin leveä reisi, liikkuu hyvin sivulta, taitavasti esitetty."

Aada voitti narttupennut, sai kunniapalkinnon ja oli VSP eli vastakkaisen sukupuolen paras pentu!! (kuvaajana Iskä)

 Mandi odotti tyynesti vuoroaan ja kävi kehässä vanhana konkarina. Tuomarina oli Paavo Mattila:

"Mittasuhteiltaan kaunis, hyvä narttu, jolla hyvänmuotoinen pää, kaunis ilme. Vahva runko. Hyväasentoiset raajat, erittäin hyvä karva, erittäin hyvät liikkeet. Selässä aavistus pehmeyttä. Miellyttävä luonne."

Mandi sai ERIN (erinomaisen) ja oli luokkansa kolmas! Oikeaan suuntaan ollaan taas menossa, paino on hiljalleen tippunut.

Tässä yritti syödä minun käden.

Paluumatkalla käytiin Hurttioilla ja päästiin taas koirien kanssa kiipeämään vuorelle. Tarkoitus oli tulla tietä pitkin myös alas (viimeksi jäätiin jyrkänteelle jumiin) mutta enhän minä malttanut. Metsän kautta on niin ihana kävellä! Koirat juoksivat edestakaisin sammalmetsässä ja olivat niin iloisia. Ja niin olin minäkin! Teki hyvää päästä luonnonhelmaan reissun aikanakin. Aada juoksi rohkeana alas rinnettä, Mandi vähän mietti reittejä. Nyt ei tultu jyrkintä kohtaa alas mutta taas sai varoa askeleitaan ja piti ottaa puista kiinni että pääsi alas. Mandi taisi esittää nynnyä, en tiedä miksi. Sille sattui eteen oksa, siis ihan tavallinen oksa, ja se alkoi vinkua ettei muka pääsisi eteenpäin. Minä kävin sitten potkaisemassa oksan sivuun ja Mandi jatkoi matkaa. Jonkin matkan päästä Mandi alkoi taas vinkua, ettei pääse eteenpäin. Sanoin Aadalle, että käy nyt näyttämässä mammalle miten sieltä tullaan. Aadahan hyppeli iloisesti takaisin ja Mandikin uskalsi lopulta tulla. On siinä minulla koirat! Mutta perille päästiin. Riitta ja Risto antoivat koirille mukaan viemiseksi säkillisen hirvenluita joista koirat olivat erityisen innoissaan. Haju oli karmaiseva mutta päätettiin Iskän kanssa kestää (350km). Hajuunkin onneksi tottui, se varmaan tarttui meihin.

Minä muuten uskon, että koirien saamat kehut turkinlaadusta johtuu siitä, että molemmat syövät koko kesän ja syksyn ajan niin paljon marjoja. Ja Aada vielä sieniä. Edesmennyt Emppu-kanikin söi mustikanvarpuja ja turkki kiilsi!