Maria ja Pimu tulivat meitä viihdyttämään toissapäivänä. Koirilla oli hauskaa, varsinkin kun pääsivät rannalla humuamaan! En kyllä rehellisestikin sanottuna tiedä parempaa paikkaa kuin meidän mökki. Varsinkin nyt kun vesi on alhaalla, koirilla on tilaa juosta ja nauttia. Ja ei meille ihmisillekään pahaa tee oleilla siellä.

"Minä jäin yksin!"

"No lähden sitten katsomaan mitä noi oikein tekee."

"Hitsi, vähän jännittää."

Pimu opasti ensikertalaista.

Meinas tulla vähän vesihepulia!

Mandi oli vuoden ikäinen kun meni ekaa kertaa veteen. Aada muitten perässä seitsemän viikkoisena! Saa nähdä millainen vesipeto tästä tulee.

Vaikka touhua on riittänyt pienen pennun emäntänä, niin iloakin siitä saa ja paljon. On niin ihana seurata emoa ja pentua ja niiden keskinäistä kommunikointia. Mietin aikaisemmin, että toivottavasti Mandi ei jää paitsioon mutta siitä ei ole pelkoa. Se kyllä pitää siitä huolen ihan itse. Puskee syliin ja heittäytyy selälleen rapsutettavaksi vähän väliä. Mun ihanat kaverit! Eilen menin mökillä tyhjään keittiöön ottamaan hellalta ruokaa. Kun käännyin, oli kaksi mustaa noutajaa vieressä istumassa ja tuijottamassa tiivisti.

Miten joku voi olla noin suloinen?? (No siksi tietenkin, kun se on mun Mandimurulaisen jälkeläinen.)