Aamulla Hermanni maukui ulko-oven takana ja päästettiin se sisään. Mandi huomasi heti, että jotain mielenkiintoista on tapahtumassa. Yleensähän se tavatessaan "hyökkää" heti Herkon kimppuun ja painaa sen maahan lyttyyn. Nyt vain katseli hetken ja nappasi samantien jotain suuhunsa.

Ja mikäs se jokin olikaan..KUOLLUT PÄÄSTÄINEN. YÄKS! Mandi mussutti onnensa kukkuloilla ja hiiren häntä roikkui suupielestä. Siitäpä alkoi armoton härdelli eteisessä. Minä syöksyin herkkukaapille ja nappasin kourallisen koirankeksejä ja yritin epätoivoisesti saada Mandin huomion itseeni ja kekseihin. Ihmeekseni onnistuin ja tumma mytty tippui suusta lattialle, Jaana meni hakemaan jotain millä olisi voinut koskea siihen ja tietenkin samalla hetkellä Hermanni palasi mutustelemaan saalistaan. Minä karjuin kissalle ja yritin hätistää sitä pois ja samaan aikaan pitelin ylikiinnostunutta koiraa mahdollisimman kaukana. Ihanaa! Jaana heitti kasan talouspaperia hiiren päälle ja sai lopulta tilanteen aisoihin. Ja kaikkea tätä tapahtumaa säesti kiljuminen ja huudot tyyliin " ota sinä!" "eiku sinä!" "en mä voikkaan!"

nyt ei voi muuta ku nauraa koko tilanteelle mutta oli se aika hikistä hommaa.

Hermannihan tuli taloon muutama vuosi sitten lomille nimenomaan metsästämään hiiriä, joita alkoi vilistä ja näkyä talon kulmilla. Ja jäikin sitten lomien jälkeen meille pysyväksi asukiksi. Aikaisemmin se kantoi niitä pihalle ja rappusten eteen muttei ikinä ole tuonut niitä sisälle. Ajatteli varmaan lunastaa ruokansa ja ylläpidon oikein sitten kunnolla ja näyttävästi.