Ja yövuorot mietitytti kans, et miten niihin reagoidaan. Mutta meidän Mandi taitaa olla sen verran jänistelijä, että yksinollessaan menee vaikka mieluummin sängyn alle kun alkaa mahtailemaan. Ei ole ainakaan naapurit valitelleet. Mitään ei ole tuhonnutkaan, paitsi kerran sattui jotain outoa. Olin unohtanut eteisen lattialle murolaatikon, jossa oli roskiin meneviä pahveja. Laatikon pohjalla oli vessapaperirullia, joista yksi oli keskellä olkkarin lattiaa -ja kaikki muut pahvit siististi laatikossa paikallaan!
Ihan tuossa vieressä on aivan mahtavat lenkkeilymaastot. Niitä ollaan nyt parin viikon ajan tutkittu yhdessä. Ja ehditty jo eksyäkin! Päästin Mandin kerran irti ja puhuin tiiviisti puhelimessa ja haahuiltiin ees taas. Kunnes huomasin, että hittolainen, mikään ei enää näyttänytkään tutulta! Sitten aloin etsiä lähtöpaikkaa ja huomasin, että kierrän ympyrää. Hetken jo kävi pakokauhu mielessä, mutta mietin, ettei me nyt todellakaan voida kaukana olla mistään. Ei me nyt sentään erämaassa asuta, ihan Espoossa vaan :) Mutta en millään kuitenkaan löytänyt sieltä pois. Sitten päätin testata Mandisen taitoja ja aloin seurata sitä. Ja kappas, sillähän on hyvät suunnistustaidot! Toinen kulki edellä ja välillä pysähteli ja katseli, että haloo! Tännepäin! Ja löydettiin kotiin!
tässä muutamia kuvia lähimaastosta: (kuvan laatu osassa onneton)
Viisas suunnistaja.
Lenkin jälkeen pitää tietysti käydä aina pesulla. Mandi on kiltisti alistunut kohtaloonsa vaikkei siitä niin kovasti pidäkään.
Tässä meidän perheen marttyyri.
Kommentit